Posts

Intentiona löytää työtä

     Tänään herättyäni intentionani oli etsiä ja keksiä itselleni töitä ja merkityksellistä tekemistä. Olen koko ikäni kamppaillut tämän asian kanssa, innostunut milloin mistäkin tekemisestä tai projektista, mutta mistään ei ole syntynyt pitkäaikaista pysyvää työnkuvaa tai ammattia. Välillä tuntunut, ettei omista haaveistani tehdä jotain omaa tule koskaan mitään, kun en osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kaikenlaista tekemistä kuitenkin tällä ideoinnilla on kertynyt ja myös tuo työnkuva pikkuhiljaa hahmottunut, vaikkei elämässäni vieläkään ole mitään tiettyä konkreettista toimeenkuvaa, josta saisin myös elantoni. Joka tapauksessa, tänään päätin keskittää kaiken energiani tuon työn löytymiseen. Sisimmässäni uskon, että tulen sen loppujen lopuksi löytämään jos vain sitä oikeasti haluan ja kiinnitän siihen huomioni. Mutta eihän se loppujen lopuksi niin yksinkertaista ole. Ei ainakaan tänään. Suuntasin pyörällä keskustaan ja mietin, missä olisi mukava istua, juoda ka...

R.I.P Facebook - Kootut Koronapäiväkirjat 1/1

Image
" Tarkoituksena on rokottaa kaikki maailman ihmiset, halusimme sitä tai emme "          -15.4.2020 " Kukaan ei oo tullut kysymään tai kertomaan että haluanko elää sellasessa maailmassa, missä näitä 5G mastoja asennetaan aivan jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja internetyhteys tuodaan sinne kaukaisimpaankin luonnon rauhaan. Tiede on ensimmäinen globaali uskontomme, teknologia sen lähetyssaarnaajat ja tämä ristiretki tapahtuu ilman vastarintaa   😅  😅  😅   ps. Miten tästä kirkosta voi erota?  "          -3.5.2020

Ääretön pohdinta

Maailma on täynnä tutkittavia asioita ja mitä syvemmälle jotakin tarkastelee, sitä yksityiskohtaisemmaksi huomiossa oleva asia tulee ja tutkimuksesta ammentuu aina vain uusia ja uusia polkuja. Se on todellakin niin, että kaikki näkyvä, niin asiat, esineet, ihmiset kuin ideat ja ajatukset ovat äärettömyydessä ja ne liikkuvat äärettömiin suuntiin, eli ikuisesti yhä suuremmaksi ja suuremmaksi tai vastaavasti pienemmäksi ja pienemmäksi.  Mitä enemmän pohtii ja tutkii, onko mitää ylipäänsä olemassa ja onko missään mitää järkeä, sitä selvemmäksi käy, ettei ole olemassa mitään lopullista, oikeaa vastausta; yhtään mihinkään. Itse olen koittanut selvittää totuutta ja nimenomaan sitä lopullista totuutta, lopputulosta että olisi olemassa jotain oikeasti pysyvää ja ikuista. Tätähän meistä jokainen on varmasti pohtinut ja moni on tehnyt tästä tutkimuksesta ammatin tai elämäntyön. Jollain tavalla voisi väittää, että isossa kuvassa kaikki teot, pyrkimykset ja näkemykset ovat väistämättä yhden ja ...

Totuuden kirjoittaminen veteen

 Olen lähes vuoden ajan, tarkalleen siitä lähtien kun koronaviruspandemia sai maailmannäyttämönsä maaliskuussa, pyrkinyt aktiivisesti toteuttamaan ja ilmaisemaan itseäni. Tanssinut, laulanut, soittanut, piirtänyt ja kokkaillut, mutta ylivoimaisesti eniten olen kuitenkin kirjoittanut. Olen jopa pohtinut, voisiko se olla työtäni, että olisin… en tiedä onko kirjailija oikea sana, mutta sanat ja niiden esilletuonti olisivat ammattini. Miksi kirjoittaminen? Ensinnäkin se on niin yksinkertainen ja tehokas tapa sekä ilmaista itseään, että oppia mielen toiminnoista ja ylipäänsä sanojen merkityksestä. Ajatusten ja muotojen hahmottaminen, niiden jäsentäminen ja ilmaisu on kaikki kaikessa, kun kyseessä on ihmisten välinen kommunikointi ja voisi väittää, että se on yksi tärkeimmistä, ellei jopa se tärkein taito elämässä. Sanat eivät kuitenkaan vaikuta pelkästään keskinäisessä ymmärräyksessämme, vaan ne ovat koko tuntemamme todellisuuden rakennuspalikat. Usein sanotaan ”sanat luovat todel...

Synty

  0 00 0000 00000000 00000000000000000 00000000000000000000000000000000 0101101100101010001010101101010101101001101010101 01100101 aivien rjentrius fbasd vkamkeri worgri oivuom  011101001   11001101 sdyk sriwpa sropsjy dnavkuj snkejini jodsinkud jyvunssa  1010110   1011010111010  dsykloid vumlydaskv   A   asalka mulma kuolak  0101010101012   1110101110010  ryudakm falkd falk fyka   L   aiw joiav najd nekojna  0101101010001   1001100101001 eiwue fronswe djovizk tc   U   kmalks dmad kvumvis  010001010101   0100101110100  wuwoq poveks dvmlsmd   S   mlavs dkevma vkov  0101100101010   010001010100  equqiu wyiuq wyscan msava   S   akvma lukdmy valkdo  010101101001   01011010101  qisaivo aidv maoj mvrneksejn   A   quih wefjind vsdovna  01101011001   0101001001  q...