Intentiona löytää työtä

    Tänään herättyäni intentionani oli etsiä ja keksiä itselleni töitä ja merkityksellistä tekemistä. Olen koko ikäni kamppaillut tämän asian kanssa, innostunut milloin mistäkin tekemisestä tai projektista, mutta mistään ei ole syntynyt pitkäaikaista pysyvää työnkuvaa tai ammattia. Välillä tuntunut, ettei omista haaveistani tehdä jotain omaa tule koskaan mitään, kun en osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kaikenlaista tekemistä kuitenkin tällä ideoinnilla on kertynyt ja myös tuo työnkuva pikkuhiljaa hahmottunut, vaikkei elämässäni vieläkään ole mitään tiettyä konkreettista toimeenkuvaa, josta saisin myös elantoni.
Joka tapauksessa, tänään päätin keskittää kaiken energiani tuon työn löytymiseen. Sisimmässäni uskon, että tulen sen loppujen lopuksi löytämään jos vain sitä oikeasti haluan ja kiinnitän siihen huomioni. Mutta eihän se loppujen lopuksi niin yksinkertaista ole. Ei ainakaan tänään.

Suuntasin pyörällä keskustaan ja mietin, missä olisi mukava istua, juoda kahvia ja alkaa kirjoittaa. Sellainen paikka löytyi Taitokorttelin sisäpihalta, kahvilan ulkotiloista. Aloitin kirjoittamaan ja avaamaan tätä matkaa mitä haluaisin tehdä...

 ”Nyt töihin keskittyminen. Kirjoittaminen. Videokuvaus.

Itseilmaisu, itsensä avaaminen… mikä auttaa ja hyödyttää toisia”

Kunhan vain kirjoitin ylös sitä mitä mieleen syntyi tähän aiheeseen liittyen. Ja tekstiä tulikin kahvin hörpiskelyn yhteydessä, mutta tunne ettei mitään konkreettista tästä nyt synny oli kuitenkin läsnä. Eri aiheita ja ideoita pulpahteli mieleen ja myös paperille, muttei mistään oikein saanut kunnolla otetta. Ei mitään mitä olisi voinut alkaa työstää pidemmälle tai suunnitella eteenpäin. Pohdin mm. miten päihteiden tuomat kokemukset voisi korvata ns. ”terveellisillä” tavoilla. Sitä miten minä ja mahdollisesti kaikki ihmiset kaipaavat elämälleen tarkoitusta ja merkitystä ja mistä sen itse kukin sitten löytää. Mietin uskonnon ja tieteen merkitystä elämäntarkoituksen selittäjänä. Kuinka ne lopulta molemmat pohjautuvat uskoon ja luottamukseen. Myös sitä kuinka vaikuttaa siltä, että me kaikki olemme loppujen lopuksi aivan yhtä pihalla siitä mistä tässä kaikessa on kysymys. Välillä joku toinen tuntuu tietävän ja olevan niin varma elämäntarkoituksesta ja asioiden merkityksestä, mutta voi olla että tuo sama henkilö menettää uskonsa kaikkeen jo seuraavana päivänä ja tuo löydetty itsevarmuus ja itsetuntemus olikin vain väliaikaista varmuuden tunnetta. Kuka sitten tietää todella mikä tarkoitus tällä kaikella on?

”Elämäntarkoitus on elää. Jatkaa eteenpäin. Askel toisen eteen…. Mutta entäs jos menee eteenpäin päämäärättömästi haahuillen joka suuntaan?”

 Mistä tiedän mikä on se oikea suunta mihin tulisi kulkea?

”Sanat ovat vain sanoja. Niihin ei ole tarkoitus jäädä kiinni tai uskoa, että ne ovat pysyvästi totta. Se on tässä hetkessä liikkeen, Hengen ilmaisua. Kuten tanssi tai laulu.”

 Näin tämä kirjoittamisen brainstormaus itselläni eteni, kunnes tunnuin tulevani jonkinlaiseen umpikujaan.

”Työstä tuntuu olevan niin paljon ideoita mitä voisi toteuttaa tai mistä kirjoittaa, mutta juuri tämä vaihtoehtojen paljous saa aikaan sen, ettei mistään tule mitenkään pitkäjänteistä ja pysyvää. Sitten syntyy loppujen lopuksi vain sekavaa sillisalaattia.”

 Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että päivän työ on ollut kirjoittaa vähän mitä sattuu, mutta voisiko sitä kutsua työksi tai sanoa että olisin saanut yhtään mitään aikaan. Se alkoi harmittaa ja tuntui, että olin epäonnistunut. Etten osaa, enkä pysty.
”
Ei taida tulla mitään… entä jos päästää kokonaan irti. Ihan sama, antaa olla… ei minun tarvitse mitään löytää, mitään tehdä…”

Ja sitten aloin kirjoittamaan päiväkirjaani seuraava tekstiä ja sen kirjoitettuani tajusinkin, että yhtäkkiä kaikelle tämän päivän työlle olikin löytynyt tarkoitus ja siitä jäi käsiin jotain oikeaa ja hyödyllistä.

  ”Nyt koko päivän pyrkinyt työstämään mitä aloittaisin tekemään, mutta tuntuu että on syntynyt vain epämääräinen määrä ideoita ja tekstiä, muttei mitään varsinaista, konkreettista. Miksei silti voi ajatella, että olen tänään tehnyt töitä ja saanut paljon aikaan, vaikkei mitään näytettävää varsinaisesti syntynytkään? Onko loppujen lopuksi kuitenkin omasta asenteesta ja näkökulmasta kiinni, minkä lopputuloksen itse sanoittaa?
Voin ajatella, että tein tänään paljon ”en mitään”, haahuilin sinne tänne, enkä oikeasti saanut mitään oikeaa aikaan…
TAI
Voin ajatella, tein tänään töitä, jolla on merkitystä ja arvoa. Intentionani on luoda jotain hyvää maailmaan ja toisille ja kaikki mitä tänään tein, oli sitä tarkoitusta varten. Vaikkei välttämättä mitään konkreettista käsinkosketeltavaa syntynytkään, oli tämän päiväinen työ kuin tuon konkreettisen puolen alustamista, sen hahmottamista ja suunnittelemista. Joskus tämänkin päivän työn hedelmä putkahtaa esiin.

Jospa siis tänään kehitin ajatteluani positiivisempaan ja kehittävämpään suuntaan. Opettelin uskomaan ja luottamaan itseeni. Näkemään, että voin sanoittaa oman todellisuuteni ja elämäntarkoitus ja merkitys on omaa keksimistäni vailla. Minä itse määrittelen mistä tässä kaikessa on kysymys. Ja intentiona tehdä se yhteistyössä Jumalan, Korkeimman kanssa.
Onko tämän päivän elämäntarkoitus kehittää uskoa itseensä? Sinä päätät vastauksen. Ja samalla kuunnella elämää ja Jumalaa. Olla linjauksessa sen kanssa.

Nyt tuntuu, että kaikella tämän päiväisellä louhinnalla, etsinnällä, kipuilulla olikin valtava merkitys. On siltä osin tyytyväinen ja rauhallinen olo. On ollut tärkeää tehdä tänään töitä tämän eteen.”


Eli mitä tänään opimme?
- Luottaa siihen, että intentio riittää. Löydät sen mitä lähdet etsimään. ”Koputa niin sinulle avataan”.
- Työstä asiaa parhaasi mukaan, louhi ja kaiva sitä mitä haluat löytää. Se on prosessin työvaihe. Ei ole kivaa ja helppoa, tänäänkin tuntui mahdottomalta ja ettei tästä tule yhtään mitään, kunnes se lopulta aukesi.

Ja tämän päivän työn lopputulos oli sen asian oivaltaminen, että se on minusta itsestäni kiinni miten sanoitan oman elämäni ja elämäntarkoituksen. Ja että tuota keksimisen ja luomisen kykyä voi kehittää.